Silvart on vuonna 2015 perustettu yhden naisen pienyritys Lohjalta. Mutta kuka sen parissa oikein häärää ja mistä kaikki sai alkunsa?

Matka hoitajasta karkkikoruyrittäjäksi
 

Kaikki alkoi pelkästä harrastuksesta. Itseasiassa koko harrastus sai kimmokkeen keväällä 2014 työssäoppimisjaksolta, jossa viimeistelin lähihoitajan opintojani. Toimin ohjaaja-harjoittelijana Lohjan kulttuuripajalla, ja innostuin kädentaito-ryhmässä savimassan käsittelystä. Hyvin pian siitä, tieni vei askartelukauppaan ja tutustuin ensi kertaa polymeerimassaan.

 

Ensimmäisiä töitäni olivat Kettu-magneetit, ja donitsikorut. Harjoittelin massan työstöä, se tuntui heti omalta. Koukuttavalta. Kun aloitti, ei malttanut lopettaa. Luovaa käsillä tekemistä ja ilon tunnetta siitä, kun näkee omien käsien tuotoksia. Mutta tietenkin turhautumista, töiden liiskaamista ja hermojen menetystä! Mestariksi ei synnytä, vaan sitä varten harjoitellaan. Yhä tänä päivänäkin..

 

Ennen toiminimen perustamista olin irtisanoutunut oman alani töistä. Työpaikasta josta tarjottiin minulle vakituinen paikka. Sen piti olla se “unelmaduuni”. Se ei kuitenkaan riittänyt. Kaipasin jotakin muutosta. Jotain, jolla pystyisin tuomaan esiin omaa taiteellisuuttani, olinhan koko ikäni ollut myös musikaalinen. Omaan henkiseen hyvinvointiini vaikutti myös se, että odotin toista lastani ja hoitotyöt kävivät liian rankaksi. Jäin sairauslomalle, josta siirryin aikanaan äitiyslomalle, vailla selkeää tulevaisuuden suunnitelmaa.

 

Korujen tekeminen osoittautui hyvin koukuttavaksi. Ideat sinkoilivat päässä ja huomasin istuvani työpöydän äärellä vielä keskiyöllä. Jaoin kuvia töistäni, ja seuraavaksi tuttavapiirissäni sekä erilaisissa Facebook-ryhmissä haluttiin ostaa korujani. Valmistin koruja tilauksesta, myös asiakkaan omien toiveiden mukaan. Tilausten määrä kasvoi tasaiseen tahtiin. Sitten se kävi mielessä: toiminimi. 

 

Mutta enpä osannut suurimmissa haaveissanikaan uskoa, että ihan tosiaan tästä tulee minulle päivätyö! Loin ensimmäisenä Silvartin Facebook-sivut josta hommat sitten lähtivät kunnolla käyntiin, ja tilauksia alkoi tulla aina vain tiuhempaan tahtiin. Päivät hoidin kotia ja lapsia, illat työskentelin massan parissa.

 

Pitkään tein töitä tilausten mukaan, kunnes 2016 syksyllä avautui Silvartin verkkokauppa. Ja täytyy sanoa, että siitä eteenpäin on nuttura viuhunut. Koruja on valmistunut TUHANSIA kappaleita, ja Silvart on saanut myös Facebook-sivuilleen tuhansia karkkikoruista kiinnostuneita faneja ja seuraajia mukaan.

 

Tänä päivänä Silvart kiertää aktiviisesti ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa ja messuilla, postittaa päivittäin tilauksia nettikaupasta, ja työskentelee uudessa remontoidussa korupajassaan, Lohjan Virkkalassa. 

 

Tehden juuri sitä, mitä kaikista eniten rakastaa. Johtaa omaa yritystä. Minä, joka hoitajaksi valmistuessani vannotin, että yrittäjää minusta ei sitten ainakaan tule. Niin. Never say never <3

Alla kuvasatoa vuosien varrelta eri messuilta ja myyntitapahtumista

Käsityöyrittäjä, Silvartin perustaja Jenna Silvander

Tampereen Kädentaitomessut, 2019

Wemmi Syysmarkkinat, Jyväskylä 2019

Taiteiden yö, Turku 2019

Helsingin Kädentaitomessut, 2019

Silvart PopUp, Kauppakeskus Sello 2019

Seinäjoen Kädentaitomessut, 2019

Käsityökortteli, Oulu 2019

Osaava Nainen-messut, Turku 2018

I Love Me-messut, Helsinki 2019

Lapsimessut, Helsinki 2019

Turun Kädentaitomessut, 2019

Lappeenrannan Kevätmarkkinat, 2018

Lohjan Suurmarkkinat, 2017

Lohjan Syysmarkkinat, 2017

Turun Keskiaikamarkkinat, 2018

Lohjan Kevätmarkkinat, 2018

Lohjan Suurmarkkinat, 2017

Aurlahtipäivä, Lohja 2018

Turun Maalaismarkkinat, 2018

Lohjan Syysmarkkinat, 2017

Lahden Kesäkauppa Aatekaappi, 2018

Tammisaaren Syysmarkkinat 2017

Lahden Kesäkauppa, Aatekaappi. 2017

Asiakaspalautteita Silvartin facebook-sivuilta :

"Ihan uskomattoman nopea toimitus, vaikka tilaamani avainnauha ei ollut "suoraan hyllystä". Erittäin nopeat vastaukset ja tuotteet todella taidolla tehty, suuri suositus!"



"Todella nopea toimitus,aivan ihanat tuotteet,todella ystävällistä asiakaspalvelua! Suosittelen lämpimästi kaikille!"


"Nopea toimitus ja laadukkaat, huolella tehdyt avainnauhat. Kiitos!"

" Tilasin kahdet korvakorut. Toimitus nopeaa ja korut aivan ihanat! Melkein tekis mieli maistaa, kun niin aidon näköiset ovat. Kiitos! "


"Avainnauha upea ja toimitus nopea. Iso peukku suomalaiselle käsityölle. Kiitos"



"Todella tyytyväinen tuotteeseen ja siihen bonuksena todella nopea toimitus"


"Olen nyt tilannut parit avainnauhat ja tänään oli saapunut aivan ihana rintamerkki pillereillä varustettuna.suosittelen kyllä muillekkin..upeeta käsityötä!!"